Niin, pienen rauhottumisen ja hiljentymisen ajanjaksoilun jälkeen on letkeä muistella menneitä, tässä tapauksessa taannoista Pieksämäki/Leppävirta-akselin seikkailua. Paljon sitä kerkeää kahden päivän aikana tapahtumaan jos vain niikseen menee ja on tarkoitettu, tosin henkilökohtaisella valmistautumisella olisi säästynyt ainakin pikkuriikkisen aikaa ja varmaan parit epätoivon purkauksetkin sivuutettu oikein tyylikkäästi…
Ainahan sitä matkustamiseen tarvitaan yksi perusasia: reitti! Ja tämän perusasian (hyvissä ajoin) selville ottamisella on yllättävän suuri merkitys itse matkan onnistumiselle. Ainakin nyt se on helppo todeta… Viimeistään silloin sitä tuntee itsensä tyhmäksi kun ajaa 5km Kuopiosta etelään päin, pysähtyy tien varteen ja rupeaa katsomaan puhelimen pikkuiselta näytöltä Eniron kartta/reittipalvelusta että tuota öh njimittäin mitenkäs sinne Pieksämäelle ajetaan… Jos joskus on semmoinen vahva tunne "vuoden onnistuja"-olosta niin juuri silloin atmös oli oikein vahva! Noh, kaikenkaikkiaan kahden pysähdyksen/tarkastuksen ja sitäkin tyylikkäämmän Pieksämäki-kyltin ohiajon jälkeen eteen avautui Pieksämäen "raitti" elikkäs keskuskatu, kaiken elämän lähtökohta ja alkupiste. Vielä siihen päälle Corona-baarin sijainnin paikantaminen, varmaan meni vartti sitäkin metsästäessä. Asiahan ratkesi viimeinkin kun kysyi ohikulkijalta että anteeks hirveästi mutta missähän se Corona on…? No ylläripylläri tämä henkilö ei ollu edes paikallinen vaan australiasta!!! Mut onneks osas kertoa missä illan soittopaikka on, HUH! Piiitkän piinan ja vaikeuden jälkeen "pääsi" roudaamaan, tällä kertaa siinä oli mukavan meiningin maku kun ei tarvinnu enää spedeillä reittien kanssa jne. Sattui vielä sen verta mukava baarimestari olemaan että tarjos jo alkuillasta väsyneelle soittajalle yöpaikkaa jos meinaa väsymys painaa illan jälkeen. Vieläpä kun paljastui kotvan päästä ihan aidoksi heteroksi niin johan nyt, tässähän on hyvän illan palaset jo suht kohdallaan. Noh, eipä muuta kun rojua lavalle ja hahmottamaan illan menoa.
Siihenpä sit soundchekkiä tekemään ja kokeilemaan että kaikki toimii jne, peruskuviota. Puolen minuutin kitaran tsekkauksen jälkeen tuli jo pari paikallista "kakea" näyttämään lavan eteen peukkua ja rupes jo hartaimpia toiveita biisien suhteen tulemaan. Tämä ei voinut ennustaa mitään muuta kuin hyvää iltaa ja letkeätä menoa… Siitäpä se sit ilta läheni puoltayötä, jolloin korkeamman tahon mukaan oli määrä aloittaa soitto. Viereilissä Veturitalleilla oli Yölintu soittamassa, joten piti kuulema venailla nyt ainakin sen verran ettei ihan päällekäin oo elävää ohjelmaa "kylällä".
Ensimmäinen setti: Tunnustelua yleisön kanssa, taputuksia siellä täällä, joitain toiveiden tyylisiä huudahduksia jne. Toinen setti hyvin pitkälle samaan suuntaan, jengi viilasi ravintolan terassin ja baaritiskin väliä ja muutenkin semmoinen elävän oloinen meininki. Sitpä toisen setin lopussa rupes pöydät täyttymään ja muutenkin näytti että rupes ravintola täyttymään lopullisesti. Hyvä meisinki. Kolmannen setin alkuun suht perinteisesti tuli Sötteemi, ja sen jälkeen piti sanoman mikkiin että "Minä rakastan sinua". Parin pöydän päästä yks jätkä huuti että "HOMO!". Priceless, ei voinut muuta kuin olla onnellinen niinkin värikkäästä meiningistä. Sitpä jossain vaiheessa about puolessa välissä viimeistä kolmatta settiä näkyi yleisössä jotain tuttua ja ei silmät valehdelleet: Simo Silmu veljensä kanssa, ja tais olla kummallakin pikkusen voita nokassa! Ei hitto, eikun vaan settiä pokalla loppuun asti saattamaan, piti vielä soittaa yks kipale valomerkinkin jälkeen kun taputtivat sen verta kovasti. Tommosessa tilanteessa on hyvä ajatella että mieluummin soittaa vaikka yhden kappaleen liikaa taputusten takia kuin että vetää yhden liian vähän ja sit taputtaavat ulkona vähän eri lailla…Noh, ilta loppuun soiton osalta ja sit jututtamaan Silmua ja veljeään. Tais olla SImo sen verta omissa tunnelmissaan ja sitä jututtajaa muutenkin sen verta paljon että eikun vaan tervehdys ja jututtamaan veljeään. Sitpä pihalle ja sinnepä saapui sit Yölinnun soolokitaristikin. No eikun varmaan reilun vartin ajan sit juttua iskemään vahvistimista, kaikulaitteista, kitararoista, keikkailusta ja kaikesta mahdollisesta asiaan liittyvästä. Tilanteen teki vaan korniks se, että paikalliset Urkin keikan kuuntelijat tuli sit Urkki kättelemään ja kiittelemään… EIhän siinä voinu muuta kuin vähän salavihkaa vinkata että nyt taidatte kätellä väärää henkilöä, tossa metrin päässä on kuitenkin vähän kuuluisampi kaveri… Heh, mutta hubaa oli.
Sitpä illan lopun/majoittumisen jälkeen seuraavaan päivään ja suoraan kohti seuraavaa keikkapaikkaa, Leppävirtaa. Tiedossa siis sukulaisen häät joten letkeät kinkerit tulossa, mutta eräs pikku pointti meinas vähän mietityttää etukäteen… Päivästä piti rykäistä yksinään/kitaran kanssa kirkossa Pertti Vilperin "Aamu"-kipale!!! Ah ja voih kun sitä vaan vois olla yleisössä ja kuunnella kun muut vetää… Mut, kauhen etukäteis-paineen jälkeen vaan kirkon "stagelle" ja eikun hoilaamaan. Kädet täris vielä ainakin tunnin kiskaisun jälkeen!!!
Ah, sitpä kaikki kankeudet heitä pois ja eikun kinkerj’ paikalle ja odottelemaan että milloinkas sitä pääsee hääpöperöä syömään. Paikan päällä siis illan viimeisenä esiintyjänä Deestyle, siihen vaan omat rojut jotenkin lavalle mahtumaan ja odottelemaan illan kiskaisuja.
Bändi vetäisi hääbiisin, joka ei todellakaan ollut valssi vaan J.Karjalaisen joku slovari, ja siinä tapahtuikin jotain semmoista mitä ei oo monesti tapahtunu: bändin kitaristi veti biisin Urkin kamoilla! Eihän siinä nyt mitään sen ihmeellisempää oo, mut kyllä jokainen kitaristi tietää että ne kamat on kuin nainen, ei sitä nyt mieluusti kovin monen kanssa jaa… Mut joskus se helpottaa elämää, ja sattui vielä tuttu kaveri olemaan kun kerran kävi Viinijuhlilla tervehtimässä, niin siitäpä vaan!
Ah, no sit oma kiskaisu alta pois ja eikun hääporukan sekaan naattimmaan häistä ja hyvästä tunnelmasta. Sitpä rupes bilebändi vetämään päivän/menneen ajan hittejä ja tuli nimittäin sen verta lujaa että kuulu varmaan Paukarlahden hippileirille asti! Tulipahan tuolla käytyä taustojakin laulamassa ja lopussa vieläpä basson varressa laulettua I will stayta, sillä tavalla… All in all, hyvät kinkerit.
Niin se vaan aika menee eteenpäin ja sunnuntain kuviot edessä, ei päässyt vieläkään reissun ruhjeita hoitamaan: edessä vielä RA-reenit. Sunnuntain reenit on kyllä vähän omituisia, tekeeköhän sit se sunnuntain pakostikin rauhoittava ilmapiiri tepposensa kun ei ihan heti nimittäin lähteny porukalla soitto putkeen, hehee… Noh, eihän siinä auta kuin sit vaikka tutumpia biisejä soitella niin johan se rupes vähän kone lämpenemään. Kaiken uurtamisen ja (uuden) reenaamisen keskellä kuului oven avaus ja tumma hahmo käveli sisään… TÄH! Noh, eräs ohikulkija oli kuullu soittoa/laulua ja hänpä toivoi pääsevänsä laulamaan, kuulema joskus ennenkin käyny laulamassa jossain. Noh, eikun vaan mikkiä &sanoja eteen ja eikun Täysikuun ensisävelet ilmoille, ole hyvä. Niinpä kävi vieraileva solisti laulamassa, en tiedä tajusiko itse lähteä suht nopeasti pois vai rupesiko kauppakassissa olleet maidot lämmön vaikutuksesta piimimään, se jää iäksi arvoitusten ilmapiiriin leijumaan… Priceless!!!!
