Ja niinhän se matkansa alkoi heiluttaen kippeetä jalakoo… Hah, reissun lentäviä lausahduksia, oli taasen ajettavaa 15 tuntiin sen verta että kerkes ettiä tyhmimmistä jutuista ne kaikkein tyhmimmät ja korottaa ne sinne idiootti-tason yläpuolelle… Mut eikun vaan, mikäs siinä hyvässä kesäkelissä ajella kohti (soitannollisesti) tuntematonta Mikkeliä, alueensa pääkaupunkia. Nerokkaat muusikothan tietysti ovat erittäin hyvissä ajoin liikenteessä, ja määränpäässä sen sit tiedostaa ja tunnustaa itselleen kun totuus lyö nahkahanskalla släpärin päin näköä: ravintolan henkilökunta ei todellakaan ole paikalla samaan aikaan kuin "hyvissä ajoin" tulevat soittajat… Sit vielä nerokkaat muusikot vieraalla maalla ryhtyivät roudaamaan kamoja AIVAN väärästä päästä koko korttelia, jos vois hymiöitä lyödä jätkille otsaan niin varmaan se facepalm tai käsi naaman edessä ois aivan omiaan jokaiselle..
Perinteisen spedeilyn ja pyörimisen jälkeen pääsi viimeinkin roudaamaan, mutta aikataulujen paukkumisen suhteen ei kovin montaa kahvipaussia pidetty ensimmäisen laatikon noston ja viimeisen soundcheck-mölähdyksen välillä. Vielä ennen roudausta oli viereisessä Amarillossa kuitenkin järjestetty soittajille pöperöä ja tarmokkaat musikantithan söivät listalta oikein hyvin ja tuhdisti. Ilmeet olivatkin joissain kiperämmissä nostotilanteissa sen näköisiä että milloinkahan hissi tulee ylös.. Yeah!
Mutta mutta, soittoaika kolkuttaa kiireen kantapäätä jokaisella kerralla samalla lailla: kravaatit ojoon, frakit suoraks ja eikun lavalle. Tunnelma ravintolassa muistutti olemukseltaan hyvin pitkälle jotain Kaurismäki-tyyppistä mielen maisemaa, hyvällä tavalla tosin. Joskus semmoisissakin paikoissa oltu että aika on todellakin pysähtynyt ja jokainen kappale muistuttaa pituudeltaan sitä iänikuista ajattomuutta… Lopputuloksena aika matelee enemmän kuin Suurlähettiläiden kappaleissa!!! Mutta, Mikkelissä hyvä meisinki, kansa tanssia louskutteli niinkuin pitääkin ja jotkin hurjemmat vielä taputtivat bändille! Eihän siinä voi muuta kuin olla vuan ja naatiskella plus välistä pitää taukoa.
Ja niinhän se ilta etenee loppuun kuin ois ennenkin soitettu, oli humpan pyytäjää ja vaikka vallan mitä, Kari-Matti tahdikkaasti kertoi pyytäjille mitä on luvassa ja mitä ei. Pitkästä aikaa neljän setin soitto vaati veronsa ryhdikkäiltä musikanteilta, buutsien omistajat kirosivat kenkänsä ja seisomisesta tulehtuneen selkäruodon keskikastiseen manalaan. Seuraava pitkän illan kiskaisu menee kyllä ihan Reebokin buutseilla… Roudaus pois oli kevyempi kuin tullessa, mutta kyllä tuommoinen kolmannesta kerroksesta alas puhelinkopin kokoisella hissillä kamoja roudaten ottaa ihan urheilun kannalta. Edessä par tuntia auringon nousua ja kilometrien nielemistä, mut mikäs tossa keveissä tunnelmissa matkustaa ja edelleen huonoja juttuja kertoen. Toiset heräilee sunnuintain aamupäivän vuoroihin ja toiset tulee keikalta, mut samaan aikaan ollaan vielä hereillä. Ja toiset tais tulla Kuopion torilta päin kun askel sen verta oli kaarella ja ilmeet "keveitä", hah. YO-juhlat eivät oo näköjään muuttuneet yhtään sitten 1900-luvun lopun…
