Author Archive: Ukko Happonen

Niin, tuossa männä vuoden loppupuolella sattui ja tapahtui semmoinen ”hassunhauska” episodi/tapahtuma/jutska ettei sitä meinannut ensituntumalta uskoa todeksi. Teknisistä syistä ihan kaikkea ei vielä tarvii/viiti kirjoitella auki mutta lyhyesti ilmaistuna henk koht omaisuus kärsi aika mittavia vahinkoja, kaikkein karmeimman kohtalon koki tuo vanha rakas luottokaveri – strato. Joskus nelisen vuotta sit tuli otettua käsivarteen tatuoituna vanhan soittoratsun nimi kuin enteenä sen katoavaisuudesta.. Huoh, vuodesta 2002 lähtien nähty ja koettu kaikenlaista, asuttu saksassakin kolmisen kuukautta. Puhumattakaan niistä uskomattoman monista keikoista ja reeneistä jne mitä vuosiin mahtui, aika kipeetä ja diippiä..

Kitarasta ei jääny jäljelle oikein mitään muuta kuin body, sekin aika lähellä kaatopaikkaa kuositukseltaan. Kuten elossa on tullut huomattua, välistä hyvällä ja välistä pahalla – elämä jatkuu. Koska vähällä ei luovuteta niin ainoana mahdollisena ulospääsynä oli uuden kaulan etsiminen, ei se nyt voi kaulasta riippua kokonaisuus? Hmmmm..

Piti kysellä parilta soitinkorjaajalta ensinnäkii tuomiota ja diagnoosia notta mikä ton vanhan kaulan kohtalo on, onko mitään pelastettavissa? Varsin tylyä oli palaute, OG Ollikainen suosittelikin suoraan että otappas selvää Warmothin kauloista. Looks good. Mutta. Sitä kun tuota rahhoo ei oo kuin aina se minimi käytössä ja jotennii tuntui kiirekin olevan vanhan ratsun ylösnousemuksen suhteen niin sit käyttöön plan B, Warmothin vaihtoehto jäi (tällä kertaa..) sivuun. Parin mutkan kautta kuului korviin että kalakukkolandian alueella yks heebo tekis kitaraan kaulaa, about tyyliin toivomusten mukaan. Jos pelkää ei pelaa ja pakkohan sitä riskiä on välistä sietää, siksikin arpominen päättyi ja päätöksen myötä projekti lähti käyntiin paikallisin voimin.

Havainnot, mielipiteet, toivomukset ja haaveet nykyisestä tilanteesta:

• Kaulan ja etumikin välissä on ammottava rako, se ei voi jäädä tuommoiseksi loppupeleissä
• Body on ottanut kovaa iskua vastaan, näkyy aikamoisina ruhjeina (lakka on lohkeillut jo 10 vuotta sitten) mutta ei pitäis niin soundiin vaikuttaa
• Kuvissa A&B näkyy helmiäispallojen luona (varsinkin luoteis-suunnassa) jotain sorvaamisen ja järsimisen jälkiä. Itseasiassa about 12-nauhaan asti kaikissa helmiäispalloissa on nähtävissä painauma boltsin ympärillä, hiukka primitiivisen näköistä
• Kaulassa on oksa!!! C-kuvassa asia näkyy varsin hyvin.. Samoin oksasta virityskoneistoon päin lähtien kaula ”paksunee” epäluonnollisesti, kuin kynttilää hinkkaisi ohuemmasta päästä paksumpaan – ei tunnu oikealta. Sama ilmiö (ei niin voimakkaasti) on havaittavissa mentäessä kaulaa toiseen suuntaan, 12-nauhan tienoilla kaula paksunee ”huonosti”
• Vanhassa kaulassa oli aika vahva V-profiili, ohuehko ja jyrkkä mutta silti erittäin miellyttävän tuntuinen. Toivomuksena oli identtinen profiili uuteen kaulaan. Ei muuten oo..
• Itse kaulan soundi (kokonaisuudessa, akustisesti ja sähköllä) on täysin erilainen kuin originellissa. Vanha vs uusi puu jne, mutta korva ei meinaa tottua. Jotennii pehmeämpi, ohuempi, ”löysempi”. Plus sustain ei yllä samoille leveleille kuin vanhassa. Itse (tumman) otelaudan kulmat nauhojen luona on terävät, huomaa heti eron vanhaan. Ja mikä ihmeellisintä että vaikka tuossa on nyt perinteinen 12-kielisetti niin siltikin kielet tuntuu jotennii kumimaiselta, löysältä ja ”lelulta”. Jotennii sekin tuntuu soundissa..

Että tälleen.. Kitarat on kitaroita, saa aina uusia ja tuunattua+fiksailtua, mutta kun johonkin on tottunut erikoisen pitkän aikavälin tiimoissa ja aikamoisella pieteetillä niin.. Aikamoisia vaikeuksia hahmotella uutta juttua sisään kuvioihin. Siksikii kitarointi (bändissä..) ei ookkaan kiinnostanu toviin, jotain tärkeetä on menny monella tasolla palasiks niin siinä on aika vaikee ettiä motivaatiota hässäkkään. Onneks basso on kasvattanu mieluuttaan, johtuu tosin hyvästä bändistäkin yhteisöllisyyksineen 🙂

Kitara lähtee huomenna viimeiselle fiksauskierrokselleen, niinsanottu fine tuning ja viimeiset säädöt siis tiedossa. Ja pitäis varmaannii saman illan aikana saada takaisin, elämme jälleen kerran jännittäviä aikoja.. Joskus vois olla hienoo jos ei ois ihan jatkuvasti ja varmalla syklillä niitä jännittäviä aikoja mutta sitäpä se elämä on aina ollut, odottamattomia käänteitä ja tapahtumia vaikka mitenkä herramme jeesuksessa kristuksessa eläis. Noin niinkuin vertauskuvannollisesti 😀

Tää on kyllä turhaa A) säätämistä B) ittensä ärsyttämistä (turhien!) haasteiden kautta ja C) ylimääräisten vaikeuksien etsimistä, mutta siksihän haasteet (ja teknologia) on keksitty – niiden kanssa taistellaan. Aina. Miltei aina. Anyway, asiaan: Nettikoneena (tai pidemminkin nettikäyttiksenä) on ollut alkuvuodesta 2008 lähtien Ubuntu. Mikään oman käytön windows-kone ei oo niistä ubuntun käyttöönoton alkuajoista lähtien koskettanu internetin ihmeellistä maailmaa, ehkä lievää puritanismia mutta kahden maailman parhaat puolet kevyesti ja ylivoimaisesti ollu helposti käytössä. Eikä aikomusta vaihtaa. Pelimiehet (ja rahamiehet) sanois moisesta touhusta lyhyesti ja ytimekkäästi: hanki mäkki. Siihen ei oo kuin yks vastaus – never. Osittain mielipiteellinen päätös (älä mene lauman mukana, lampaat ja apinat menee) ja osittain omiin kokemuksiin, ei tosin mittakaavallisesti mitenkään huimiin käyttökokemuksiin. Mutta, Apple – iPad2 riittää ja sekin on hintaansa nähden aika vaatimaton. Ja RAJOITETTU. Hackintosh on myös hiukka tuttu (taitaa yhdellä kovolla edelleen olla) ja sitä kautta se synsteemi nähty mutta ei. Ei vaan iske. Voimakkaan ja vuodatuksellisen intron jälkeen päästään seuraavaan jutskaan -> itse asiaan!

Kaiken demoamisen, nauhoittamisen, äänittämisen, musiikkiteknillisten virheiden ja huonojen tuotosten sydämenä on ollut (about vuodesta 2006 lähtien) REAPER. Eka synsteemi oli Pro Tools (about 2005) ja Pro Toolsin vaatima (minimalistinen) MBox1, ne oli jänniä aikoja. Ei menny varmaan kuin pari kuukautta ennenkuin sai virheetöntä audiota (sisään&ulos) Pro Toolsin kanssa, klassiset error-ilmoitukset tulivat varsin tutuksi. Ja siinä vaiheessahan Macintosh-kaverit sanoivat että hanki mäkki, säästyt kaikilta vaivoilta ja hiusten harmaantumiselta. Noh, eka oma PC-läppäri oli kuitennii jo hankittu sitä juttua varten niin eihän sitä voi lähteä yhtäkkiä vaihtamaan jne kalliimpaa (!!!) läppäriä hankkimaan. Loppujen lopuksi kaikki oli kiinni läppärin omasta akunhallinnasta, ACPI-battery piti kytkeä pois päältä. Sit rupes toimimaan niinkuin tarkoitettu on. Never give up!

Windowsin puolella siis asiat menee parhaimmillaan (nykyään, ennen piti tuunata ja optimoida windowsia audiota varten) niin että asennat windowsin (kympin) plus ehkä tarvittavat ajurit näytönohjainta ja emolevyn kaikenlaisia synsteemejä varten. Sitten käyttöohjeen mukaisesti ääniraudan ajurit sisään ja lopuksi äänitysohjelma. Parhaimmillaan ja nopeimmillaan demopaja on pystyssä ihan silleen huomaamatta in no time. Gut. Mutta, öh, hehee ja hupsista, ei oo ubuntun puolella ”ihan niin” simppeliä! Joskus 2008 tienoilla tuli hankittua EMU 0404 USB pikkunäppäräksi äänitysratkaisuksi massiivisten firewire-äänirautojen ohelle ja vaikka on ottanut damagea vuosien varrella (toisen sisääntulon gain-potikka pääosin rikki) niin silti toimii mukavasti, JA sille on nykyään olemassa plug-and-play -tuki ubuntussa. Oli jo about viisi vuotta sitten mutta ei silloin kyllä mitenkään vakaasti silloin toiminut. ELI, windowsin puolella hommat toimii todella tyylikkäästi 64-samplen latenssilla, voip demoilla huoletta+heitellä aika raskaita plugareitakin kehiin (muistisyöppöjä rumpusoftia tms) ja hommat eikun vaan rullaa pehmeesti eteenpäin. Jesh! Entäs ubuntun puolella?

Mistähän sen aloittais.. No ok, hienoa että äänirauta ensinnäkin tunnistuu ubuntussa, tuo ”tosivehje” Profire 2626 kun ei tunnistu millään tavalla – ei oo ajureita olemassa. Eli siihen ei auta pliis ja pyydän, voisitko ja auttaisitko, kyseinen kapistus on turha verkonpaino linux-maailmassa. Antaapa sen siis olla, sillä on kyllä paljon käyttöä windowsin puolella.. (Windows 10:lle ei ole edes tehty ajureita EMU:lle, Win7:llekin on olemassa vaan beta-tason ajurit mutta thank god ne toimii kympissä – alles gut). Ok, back to the ubuntun puolelle. Kun EMU:n yhdistää bootin aikaan koneeseen niin se tunnistuu automaattisesti ja löytyy suoraan asetuksista, äänen (outputin) saap kuulumaan varsin vaivattomasti ja mummokin varmaan sen osais säätää. Helppo homma siis. Entäs sit kun pitäis saada ääntä sisään, mahd matalalla latenssilla ja vielä semmoiseen ohjelmaan sisään/ulos joka ei ole edes alunperin yhteenkäypä windowsin kanssa? Eikun netin ihmeelliset ja auttavat foorumit käyttöön ja löytyyhän sitä vinkkiä pulassa pyöriville:
http://kxstudio.linuxaudio.org/Documentation:Manual:wineasio_and_reaper

Wine (Wine-rt), WineASIO, Cadence, JACK, Reaper. Noilla pääsee alkuun, onnistuessaan aika paljon pitemmällekin. On kyllä ollu niin hämmentävää (silti aina mielenkiintoista) että pitääpä kirjottaa ihan muistiin mitä piti tehdä ja miten, tämän pitäis olla loogisin järjestys:

1. http://kxstudio.linuxaudio.org/Repositories tästä lähdetään, tältä sivustolta kun asentaa noi kaks pakettia eli https://launchpad.net/~kxstudio-debian/+archive/kxstudio/+files/kxstudio-repos_9.2.2~kxstudio1_all.deb ja (ubuntu 15.10 ja uudemmat vaatii seuraavan) https://launchpad.net/~kxstudio-debian/+archive/kxstudio/+files/kxstudio-repos-gcc5_9.2.2~kxstudio1_all.deb niin nyt on kxstudion repot käytössä. Gut.
2. Seuraavaksi Wine sisään. Normirepoissa on jaossa (vain) perustyypin Wine, sitä ei kait oo tehty erikoisemmin matalan latenssin toimintaa varten. Eli, kxstudion repoissa on wine-rt-amd64, se vaan systeemiin sisään. rt=realtime. Siihen perään wineasio-amd64, mitäpä tuota enää 32-bittisiä ohjelmia yrittämäänkään niin kaikki vaan 64bit-tasolla. Ohje käskee rekisteröimään wineasion päätteessä: wine64 regsvr32 wineasio.dll
3. Sitten Cadence sisään, saattoi olla että JACK asentui siinä samalla. Mutta ainakin Cadence koneeseen.
4. Reaperin 64bit-versio lataamaan tuolta ja sitten asennus Winen kautta. Asennuksen jälkeen ei vielä itse Reaperin käynnistystä, se myöhemmin.
5. SITTEN, ehkä alkutaipaleen säätäjälle (ubuntu ja yleisesti) vaikein homma, Cadencen/JACKin säätämistä. Näille pitäis olla paremmat selvitykset että mitä mitäkin tarkoittaa, tai sit pitäis joitain presettejä olla olemassa joista vois lähteä sitä matalinta latenssia hakemaan. Ei kaikki oo raketti-insinöörejä.. Tai ees insinöörejä! Kuvat säädöistä alempana. (USB-äänikorteille suosittelevat JACK-Driver -kohdan Periods/Buffer -kohtaan numeroa 3, testattu on ja kannattaa. Muille äänilähteille tms -raudoille 2)
6. CPU saattaa pomppia edestakaisin kuorman myötä ja aiheuttaa erittäin suurella todennäköisyydellä xruneja, tämän paketin asentaminen laittaa asian järjestykseen: indicator-cpufreq tämän myötä pääsee säätämään saman temppuhomman kuin windowsissa, eli prossu tyyliin ”high performance”-leveleille. No more throttling! Tämä näkyy myös sit Cadencen ohjausruudussa, gut.
7. Sittenpä Cadencesta JACK Status-kohdasta vaan Start, eli asenneltu kokonaisuus käyntiin.
8. Nyt Reaperi päälle ja sieltä asetuksista Audio-kohdasta ASIO valintaan, pitäis wineasio ilmestyä input/output-kohtiin.
9. Kaiken järjen mukaan äänen pitäis vähitellen kuulua tai ilmestyä oikeiden input-valintojen myötä Reaperin raidalle, ehkä!!! Voi olla että (vääjäämättä) heittää xruneja Cadencen säätöhommien etusivulla, low-latencyn kerkeniä kannattaa kokeilla. Ei välttämättä poista kokonaan xruneja mutta vähentää niitä, kokemuksen syvällä rintaäänellä. Tuolta -> https://help.ubuntu.com/community/UbuntuStudioPreparation#Low_latency_kernel
10. Enjoy making music..