Koko karu menneisyys yhdessä paketissa
Hmm, mitenkähän ne soittohommat alkoi, sattu ja tapahtu niin paljon ettei ihan tarkkaan muista mitä ja missä.. Muutenkin nuoruus on ihmisen villeintä aikaa.
Eka jonkuntyyppinen räpistys tais olla joskus vuonna 1992, joku kansalaisopiston kitarapiiri (ohjaajana Börje, nyt kun muistelee sitä biisiä niin se oli The Shadowsia), mutta eipä oo kyllä tarkkaa muistikuvaa soitinko jotain vai katoinko lavan vierestä. Joka tapauksessa jonkinmoinen soittamisen kipinä silloin iski, mutta kun taitoa ei ollut niin laulumikki-vakanssi oli ainut järkevä.Hah.
Anyway:
1993
Kesä ennen seiskaluokalle menoa + koko seiskaluokka soitettiin luokkakavereiden kanssa Tuusniemellä. Porukkaan kuulu:
Arvo Rahikainen – rummut (vaihtoi nimeään myöhemmmin)
Heikki Kärnä – basso
Jarno Kulajoki – kitara
Jussi Happonen – kitara
Jaakko Hämäläinen – soolokitara
Ite – laulu
Minä sitten ”lauloin” tuossa, biiseinä tais olla about pelkästään AC/DC:n biisejä. Ainakin Highway to hell tuli niin tutuks ettei myöhemminkään voinu uskoa.
Tällä porukalla tehtiin eka oman koulun keikka seiskaluokan kevätjuhlissa, biiseinä tais olla Highway to hell ja oma tekemä biisi ”Kesäloma”. Käytiin edellisenä iltana vähän (mutta asiallisesti) kylällä pyörähtämässä kun oli perjantai-ilta. Seuraavana aamuna jännitti aika käsittämättömällä momentilla ennen keikkaa klo 11.
1993-1994
Ensimmäinen nimellinen bändi tais olla nimeltään ”Sufa”, eka ”oikea” keikkakin tehtiin juuri tällä kokoonpanolla Kaavin ala-asteen salissa. Biiseinä oli ainakin Born to be wild ja Smells like teen spirit. Ei oo tarkkaa muistikuvaa mistä bändin nimi tuli, mut jäseninä oli:
Antti Miettinen – rummut
Panu Räsänen – basso
Einari Happonen – kitara
Timo Räsänen – kitara
Ite – laulu
Tämä keikka on videolla, siitä näkyy kyllä että ensimmäinen keikka voi tehdä virkeämmästäkin yksilöstä aikamoisen patsaan…
1994-1995
Kahdeksannelle luokalle meno muutti jonkun verran kuvioita, kummatkin edellisten bändien basisteista muutti tai muuten vain jätti virat basson varressa, joten ei ollu muita mahiksia kuin hankkia basso ja ryhtyä sitä takomaan laulun ohella. Reenattiin parilla eri porukalla, toisesta tuli (Sufan jämät) The Pork:
Einari Happonen – rummut
Timo Räsänen – kitara
Ite – laulu, basso
ja toinen projekti:
Arvo Rahikainen – rummut
Jaakko Hämäläinen – kitara
Einari Happonen – kitara
Ite – laulu, basso
The Porkilla vedettiin kaikkia mahdollisia biisejä suomeks, mm. Nirvanaa ja Green Dayta. Näistä onkin jo tallenteita siltä ajalta. Eräs äänite (ihan oma biisi kaikenlisäks…) kertoo siitä kun Ukko on sitä mieltä että se pääsee musiikkilukioon. Heh, toisin kävi… Toisella poppoolla reenattiin sit hevimpää materiaalia, jossain vaiheessa Napalm Death ym raskaamman sarjan esikuvat tuli esiin. Ite oisin tykänny soittaa Chili Peppersiä ja Primusta, mutta ”valtavirran” mukana mentiin.
Jonkinlaista punk-ilmiötäkin oli ilmoilla, yks bändi tais olla K.S.P.K.K, joka on raaka lyhennys Koillis-Savon Pystykorva-kerhosta. Sillä porukalla käytiin Tuusniemen nuorisotalon punk-festareillakin soittamassa, bändejä oli ihan Kuopiosta asti.
1996-1997
Hevipoppoolla pidettiin ikimuistoiset ysiluokan kevätjuhlat, salin mummoilta lähti viimeisetkin kuulosolut kun rykästiin kolme kipakkaa rallia ilmoille. Yksi niistä oli tietenkin Greed Killing, ihan viteota!
Näihin aikoihin rupes tapahtumaan enemmän, käytiin bändillä Kuopion musiikkileireilläkin ym (Rakkauden Ammattilaisten nykyinen basisti Mika Laine opetti leirilla bassonsoittoa.. Heh). Käytiin The Porkilla kuitenkin jo Kaavilla Iloharjulla keikalla ennenkuin kitaristi lähti Kuopioon lukioon ym, actionia rupes olemaan. Sit kun lukion ykkönen alko, vanhemman luokan heput pyys mukaan bändiinsä, josta tuli eka vähän vakavampi bändi, ”Pahat päivät”:
Arvi Rahikainen – rummut
Jaakko Hämäläinen – kitara
Pekka Forsman – koskettimet
Eero ”Owa” Miskala – kitara, taustalaulu
Markus ”Make” Siira – laulu
Ite – basso, taustalaulu
Tossa bändissä oli kyllä mukava soittaa ja muutenkin bändikemiat toimi ekoista reeneistä lähtien, vaikka oltiinkin suoraansanottuna useimmat aika eri pataa. Owalla ja Makella oli kunnon Bad Religion-tausta, punkkihoilausta maailman tappiin, muutenkin saatettiin aiheuttaa pahennusta. Tuusniemen kunnan pamput usko kerrankin meitä ja ostivat nauhotuskamat (joku Fostexin 8-raitainen kovalevynauhuri), ja sitä kyllä ahkerasti käytettiinkin. Yks isoimpia ”koukkuja” mitä saatiin vesiin oli, että sen aikaisen nuoriso-ohjelman ”Jyrkin” kuvaaja kävi meitä kuvaamassa Tuusniemen nuorisotalolla yhden biisin. Aika lähellä oli että oltais päästy telkkariin, mut se on taas niitä ”aika lähellä”-juttuja. Mut yritys oli kova! Eräs ”ikimuistettava” reissu oli kun päästiin Kuopion keskustan nuokkarille soittamaan. Siellä oli ainakin yks toinen bändi, ”Fashonion”, tais olla illan pääesiintyjä. Välitön henkinen sota käynnissä kun kaks bändiä kohtaa.. Jotain pientä nokankoputtamista oli ilmassa, ja me soitettiin ennen pääesintyjää. Jätettiin sit hyvä muisto Tuusniemestä, ryhdyttiin roudaamaan kamojamme pois kun ne alko soittamaan.. Kaikkea sitä keksii..Anyway, yhteensä tehtiin about/reilu 10 biisiä, mut vain 7 on niistä tallella. Yks live-levykin on olemassa, jos laulaja sen vain löytäis arkistoistaan. Ekoista nauhotus-sessioista tuli neljä biisiä, syntymisjärjestyksessä: Jos vain sinut saan, Tuntematon tyhjyys, Unessani, Löydänkö tien. Toinen nauhotus-sessio oli varmaan vuoden edellistä myöhemmin, biisitkin on jokseenkin erilaisia: Huominen, Mun seireeni, Tappurapensas. Oltiin kaikenkaikkiaan aika innoissamme ym että nyt sitä bändiä kehittämään ja puskemaan eteenpäin jne. Kylmä fakta oli, että vanhemmilla heeboilla oli piakkoin lähtö ylj’opistoihin (Tuusniemellä ei oo…) ja sit loppujen lopuks Owa vaihto ”hiippakuntaa”, joten se bändi oli sit siinä. Mut reissut ja yhteinen spedeily lämmittää edelleen.
Myös The Porkilla tehtiin tällä uudella digitaalitallentimella nauhotuksia, aikaisemmat kun oli suoraan kasettidekille mixeristä, niin tää uus juttu tuntui ihan maailmanluokan meiningiltä! Muistojen kovalevylle tallentui erinäisiä raitoja, niistä aikojen saatossa suodattautui ”parhaiksi” vedoiksi Kun mä isken kehiin, Ge mig piiskaa, ja Täytyy löytää tie.
Samoihin aikoihin soitettiin myös seurakunnan joissain jutuissa seuraavanlaisella (vaihtelevalla) kokoonpanolla:
Markku Holopainen – laulu, akustinen kitara
Jaakko Hämäläinen – soolokitara
Aki Pitkänen/Hannu Kröger – koskettimet
Ite – basso
Soitettiin ainakin seurakunnan leireillä isosena olon ohessa, ja Tuusniemen kirkossa. Kirkkokeikoilla oli joskus mukana kuoroakin, joku rumpali (?) ja joku perkussion paukuttajakin. Kaikenlaisia kommelluksia herran armeijan bändissäkin tapahtui, mut jätetään jotain muistojen kätköönkin.
1997-1998
Lukion tokalla musiikinopettaja Pauli Vesakas pyysi jazz-pumppuunsa ”Flamingo” soittamaan bassoa, ja koska minkäänlaista havaintoa tulevasta ei ollut, lähdin kelkkaan. Kokoonpano oli siihen mennessä erikoisin:
Matti Juutilainen – rummut
Pauli Vesakas – soolokitara
Markku Holopainen – akustinen kitara
Vilma Laine – laulu
Ite – basso
Erikoisin siis varmaan sillä tavalla että tyylit, sosiaaliluokat ja ikäryhmät kerrankin oli muuta kuin pitkätukka-punkkareita kaikki tyynni. Hmmm, mitenkähän tämän nyt ilmaisi.. Ainakin perinteiset jazz-standardit tulivat tutuksi, Summertime ehken kärjessä keskimääräisellä 5 x reenit-tahdilla. Ei siinä keikoilla käyty, vaikka reeniä olikin jonkinmoisella syklillä. Jättäydyin pois porukasta kevyen musiikillisen vision puutteen takia, ja myös henkisen orpouden tuntemuksien väsyttämänä. Middle-class ei siihen aikaan ollut jotenkin syvintä keskustelukaveria.
Sit alkoi pimeä kausi elämässä: Kaveri soitti koulupäivän jälkeen ja kysyi että lähdenkö soittamaan/kokeilemaan bassoa hänen sukulaisen tanssibändiin Kaaville. Siinä vaiheessa en tiennyt että pikkusormen antaminen tanssimusiikille voi viedä käden, joiltain osin koko miehen. Jos ei henk. koht. pidempiä reenaus-sessioita otetaan huomioon (joskus jakso reenata..) niin tähän mennessä ei mistään monen setin keikoista ollut mitn tietoa. Ok, reenit meni ”ok”, joten taisin päästä bändiin, ainakin ekalle keikalle. Se oli pikkujoulukeikka 1997 syksyllä. Reilu kolme settiä joululauluja ja tanssimusiikkia: MURDER! Mut siitä se lähti. Bändin nimeksi tuli ”Trio Violet”:
Lauri ”Lassi” Rissanen – rummut
Jorma Pitkänen – laulu, koskettimet
Ite – basso, taustalaulu
Siit se sitten lähti, kierrellessä triolla (pikku)paikkakunnilla. On se voinut kuulostaa aika eksoottiselta: Trio, PA-politiikka vähän ”lapsen kengissä” ja muutenkin se ei ehken ollut ihan laadukkainta kamaa…
1998-1999
Alkuvuodesta 1998 oltiin alkuperäisen suunnitelman mukaan Trio Violetilla keikalla Tuusniemen ”ykköskuppilassa” Tuushovissa. No sit heti alkuroudauksessa pihaan pölähtää Finnairin kuormalava-auto ja esiin tulee Violetin uus kitaristi, suht puun takaa. Noh, sen keikan jälkeen mikään ei enää ollut entisellään, koska uusi nimi ja ilmiö oli syntynyt: ”Tanssiorkesteri Violet”:
Lauri ”Lassi” Rissanen – rummut
Jorma Pitkänen – laulu, koskettimet
Kari-Matti ”Räksä” Kräkin – kitara
Ite – basso, taustalaulu
Sit rupes tapahtumaan taasen vähän enemmän, keikkoja rupes olemaan isommissa paikoissa, ja kesällä lähdettiin jo ekalle ”kunnon” reissulle: Risteilylle Savonlinnaan, jossa edestakaiset matkat soitettiin Violetilla ja välipäivä kikkailtiin Savonlinnassa. Illasta käytiin katsomassa Aarne Tenkasen keikkaa ite linnassa, sieltä lähti matkaan vielä tänäkin päivänä käytössä oleva paita… Violetin ajoista on olemassa joitain videoita, mutta luultavasti klassisinta antia esittää kesän 1998 Kuopion keikka ja hieno tulkinta vanhasta klassikosta. Wanhan Sataman muikkumarkkinoiden päivätanssit!!! Samalta keikalta myös hämmentävä ääninäyte… Violet onnistui todella hämmentävästi musiikin ohella myös julistekuvissa: Talven kylmimpänä päivänä ulkona, sekä kotiseudun ”kovamaineisimmassa” fotoliikkeessä.. Jälkimmäinen osoittaa että ei siitä kauaa oo kun ollaan tultu puusta alas. Myös omien YO-juhlien Violet-poseerauksesta olisi saanut ihan virallisen fanikortin… Yleisempiä muistoja myös reenien jälkeen, Juukasta, Kuopion Maitolaiturilta, Warkaudesta, Kuopion Rose-tanssikapakasta 1&2, Kuopion Kellopelistä ja edelleen muistoja herättävältä Työnkulman keikalta. Siksi muistoja herättäen, että olimme siellä Janne Tulkin lämppärinä: Tosi iso paikka, ja Violetin ”PA” muistutti lähinnä korvalappustereoita. Mutta, kun pokka pitää niin sillon se pitää.. Violetin isoin keikka oli Kuopion edesmenneellä Viihdekeskuksella, jossa olimma Jari Sillanpään lämppärinä. Siellä sentään oli musiikkiliikkeestä PA lainattuna, mutta olihan se aikamoista soutamista, porukkaa oli kuitenkin reilusti tuhat henkeä yleisön puolella. Jos muisti ei tee tepposia, niin Sillanpään bändissä oli rumpalina silloinen Anita Hirvosen mies. Ei siinä nyt sen erikoisempaa, mutta se soitti rumpuja vihreät kumpparit jalassa…
Kesällä 1998 tuli myös kutsu Kaavilaisen ”Karambola”-porukan basistiksi:
Jari Hartikainen – laulu, koskettimet
Rauno ”Rane” Mikkonen – laulu, haitari
Ite – basso
Se oli Violetin ohella kans semmonen keikkailun korkeakoulu että eipä sitä sen jälkeen pahemmin enää mikään hätkähdyttänyt. Karambolaan tuli jossain vaiheessa jonkinmoisen isommaksi-bändiksi-yrityksen ohessa rumpaliksi Jiri Halttunen (mm Selma, Teatteri Eurooppa Neljä) ja laulajaksi Pirjo Bister. Suomea kierrettiin suht’ kirjaimellisesti ristiin rastiin, keikkaa oli ihan melkein aikuisten oikeasti paljon. Välistä säestimme (enimmäkseen triolla) myös muita laulajia, mm Johanna Raunio, Eija Sinikka, Kai Hyttinen ja Risto Nevala. Eräs haastavan iso keikka oli uudenvuoden aattona 1998-1999 Vantaalla, kun samalla lavalla oli Kari Tapio ja vastapäisellä Agents. Noh, isompi kuvio sit lässähti ja Karambola jatkoi about minimimiehistöllä. Mä jäin siitä vähitellen pois, osin koska oli Violetin kanssa sen verta keikkoja, sekä siihen tuli tilalle Kaavilainen kitaristi paikkaamaan Ranea ja ohelle.
1999-2000
Intoa tanssiorkesterihommiin alko olemaan, lähinnä ja varmaan sen takia että niistä sai sitä paljon kaivattua rahhoo. Lukion kolmosen kavereiden kanssa oltiin jo soitettu Wanhojen Tansseissa ja muissa koulun juhlissa, joten kokeilimma sit ihan että jos sais tanssipumpun aikaan. Siitähän sit tulikin todella omaperäisesti ”Tanssiorkesteri Tähtituuli”:
Arvi Rahikainen – rummut
Jaakko Hämälälinen – kitara
Hannu Kröger – koskettimet
Ite – laulu, basso
No tuolla kokoonpanolla kuitenkin päästiin yhdelle keikallekin, Tuusniemen ”Hojo Hojo”-lavalle. (Käytiin muuten Pahoilla Päivilläkin samaisella lavalla soittamassa joissain Tuusniemen kunnan perinnepäivillä. Meno oli niin katossa että laulaja tippui lavalta, mutta laulu jatkui…) Mut, intoa tais olla enemmän kuin järkeä, joten se pumppu jäi siihen.
Sitten eräs paalupaikka meni ohi, ylj’oppilas-rauhka päähän ja Kuopioon muutto. Ylläri pylläri, kun oltiin Kuopiossa ja jokainen jotain yritti opiskella, niin siinähän jäi sit aikaa suunnitella seuraavaa proggista. No heti 1999 lopulla se saatiinkin kasaan, ja siitä tuli ”The Beatshakers”, eka ”oma” kitarabändi:
Arvi Rahikainen – rummut
Timo Räsänen – basso
Pekka Forsman – koskettimet
Ite – laulu, kitara
Pari julistekuvaakin on tallessa 1 & 2, ja live-fotoa (Kuopiosta) Wanhasta Kapteenista, Hunterista ja Rio Grandesta. Käytiin jopa Outokummussa ja Lapinlahdella asti ym Kuopion lähistöt päälle, ja ei tullu kertaakaan turpaan, pitää olla tyytyväinen! Hommassa oli kuitenkin jotain ideaa ym ja jonkinmoiset nauhotuksetkin oli jo tiedossa/aikataulussa, mutta homma sitten tyrehtyi lähinnä logistisiin probleemiin ja jonkunverta soittopoliittisiin kysymyksiin.
2000-2001
Jaahas, elikkäs uusi vuosituhat, iso pussillinen uusia temppuja ja kolttosia sekä ihmeellisiä bändinmuodostus-riittejä. Ehken elon suorasukaisin ja merkillisin tapahtui eräänä iltana, joko aivan vuoden 1999 lopussa tai juuri milleniumin vaihdon jälkeen: Kuopion Henryn Puarissa oli paikallisen jääkiekkoporukka rock hockey-teamin kinkerit teemalla ”Varainkeruu ja -tuhlaus”, ja paikalla iso liuta kylän soittajia, lavalla mm. Tarot. Tosin enimmäkseen yleisön puolella, samoin allekirjoittanut. Violetin kitaristi Räksä oli sit siellä soittopuolella, ja pakkohan se oli olla mukana kattomassa kun tanssiorkesterin kitaristi soittaa rokkareiden kanssa samalla lavalla. Ylläripylläri kyseisen porukan basisti (Sumi) oli päättäny ettei soita, koska stagella soittamisesta menee kuulo ja ei voi miksata. Äänimies kun on niin annettakoon anteeks. Ok, olimma kaveriporukalla Henkan karvahattupuolella pitämässä hovia kun Räksä tuli sanomaan että nyt Urkki bassoon, saattais olla paikka auki. TÄH!!! No eikun takahuoneeseen esittäytymään ja arvuuttamaan kohtaloaan. Räksä esitteli että tässä Violetin basisti, osaa ne biisit mitä ois tarkotus soittaa illan lavalla. Rumpali sano että toi jätkä ei muuten ikinä soita tässä porukassa.. Noh, varsin tiheän ja asiasisältöisen keskustelun perusteella bändi lähti kohta lavalle. Mun piti soittaa Hietalan Markon bassolla, tai no eihän siinä mitään mut kun muu bändi veti normi-vireestä, hevibasso tietysti viritetty hieman alemmas. Joka tapauksessa, lavalle päästiin ja siellä oli:
Ari Timonen – rummut
Heikki ”Buddy” Luukkonen – kitara
Kari-Matti ”Räksä” Kräkin – kitara
Ite – basso
Taidettiin alottaa Apassilla, siitä jatku johonkin I will stay-osastolle ja niin eteenpäin. Räksä tais laulaa ne biisit missä oli ”laulua”, muuten oli jotain instru-meininkiä ja ei niitä biisejäkään nyt tainnu niin montaa olla. Whatever, tästä lähti Moren lakien mukaisesti lumipallo liikenteeseen, ja yhtäkkiä huomattiin että oltiin porukalla erään Alkon alakerrassa reenikämpällä. Toisiaan tutkaili:
Ari ”Arska” Timonen – rummut
Jarmo ”Jakke” Kämäräinen – basso
Kari-Matti ”Räksä” Kräkin – kitara
Ite – kitara ja laulu
Alun tutustumisen ja ihmettelyn jälkeen oltiin saatu periaatepäätös tehtyä että tämähän taitaa olla Agents-musiikkia soittava poppoo, ei niinkään rokkiva. Räksän kanssa vielä alkumetreillä tapeltiin että kuka soittaa soolot, mut siinä se itsestään sit lutviutu roolit kohdalleen, Räksä komppaa ja Urkki sooloilee. Alkumetrien rimpuiluista on pari kipalettakin tallessa, Räksän bravuuri sekä oma ”versiointini” vanhasta rautakanki-klassikosta. Kappaleita oli jo jonkun verta kasassa kun mikin varteen tuli asialle omistautunut heppu, Ille Ratinen.
Tästä välihuomautuksena, että Ille & Jakke & Arska soittivat ”Rockin’ Daddies”-nimisessä poppoossa. Näin kyseisen poppoon vappuna 1996 tai 1997 Melly’s Pubissa keikalla kun oltiin menossa Pahoilla Päivillä soittamaan Kaaville. En ois halunnu lähteä pubista pois koska bändi toimi paremmin kuin mikään aikaisempi näkemäni poppoo. Mut, piti lähteä omalle keikalle. Tokaisin soittokavereille että jonain päivänä vielä soitan noiden heebojen kanssa. Noh, naurut päin naamaa ja kohti Kaavia…
Elikkäs, kaikenmaailman pullonpyörityksen ja karvahattu-loton jälkeen saatiin bändille eka nimi: ”Ipi Suonenveto @ Itartass.fi”. HAH! No katukuvassa se oli Ipi Suonenveto & Itar Tass, ja sitten päästiinkin jo asiaan, keikoille. Vuonna 2000 käytiin (Kuopiossa) keikoilla mm. Henrin Puarissa ainakin pari kertaa (1,2,3,4,5,6,7), luultavasti vappuina 2000 (1,2,3,4,5,6) ja 2001 Melly’s pubissa ja Casa Arnossa. Melly’s pubin keikalla muusikot osoittivat suurta järjen käyttöä: Yhden kerroksen nousuun käytettiin hissiä, joka oli neljälle hengelle. Tietysti kuusi jätkää kerralla heti kyytiin ja nappi ylös. Tuloksena hissin moottorin kiinnileikkaaminen ja ihan hyvä lasku… Käytiin myös Tampereella rock hockeyn sm-kisojen päätöskinkereissä soittamassa, Räksä ja Jakke pelas vielä turnauksessa kiekkoa lyöden. Kuopion keikoista about jokainen tehtiin tuplabändi-meiningillä, Rockin Daddies ja Ipi Suonenveto & Itar Tass, joten joillekin soittajille ilta lavalla oli hieman pidempi.. Anyway, good times! Illen aukaisista reeneistä on pari klassista vetoa tallessa, aikakauden teemana oli esikuvien musiikkiin uppoutuminen ja varsin pitkälle viety ”tributointi” joten esitykset sisältävät suuren määrän tunnetta… Myöhäisten reenien tallenteina siis täten Kaipaan sua ja Muistan kesän.
Keväästä 2001 jouduttiin muuttamaan reenikämppää idyllisestä Alkon alakerrasta toiselle puolelle Kuopion keskustaa, satamaan päin Valion rakennuksen alakertaan. Kämppä ei ollut läheskään yhtä idyllinen ja se piti jakaa muiden bändien kanssa, mutta vieressä oli idyllinen terassi, Sataman Helmi, jos halusi käydä tauolla kahvilla. Erään kerran Helmen omistaja Hirvensalon Matti oli terassilla ja tokaisi että tulkaa harjottelemaan tänne terassille korvausta vastaan. Jep, sinne kun kerran mentiin niin ensi kesänä on Viinijuhlien ”Via Dolorosa”-show kymmenennen kerran peräkkäin. Tosin ennenkuin kerkesimme sinne ensimmäistäkään kertaa soittamaan, bändikemioissa oli lievää parantamisen varaa ja niin Ille jäi vuorottelluvapaalle bändistä. Pelkkä ”Itar Tass” ei enää oikein toiminut nimenä, ja siinä meillä olikin sit oikein diblonin arvoinen kysymys: Mistä ”järkevä” bändin nimi? Aika stupideja ehdotuksia yritimme keksiä pienen ajan saatossa, mutta sitten Rockin’ Daddiesien basisti Jussi ”Joksa” Jokinen keksi nimen: ”Rakkauden Ammattilaiset”, joku ”hyvä” juttu sillä oli sen perustelun takana. Käsittelimme ehdotuksen seuraavassa kokouksessa ja totesimme yksimielisesti uuden nimen hyväksytyksi.
2001-2002
Viinijuhlien ensimmäinen ”houseband”-week oli siis takana ja melkein jokaisen suomalaisen ”miehen” pakollinen ristiretki edessä, SA Int. Kyllähän se monen illan soitto ja valvominen herkistää nuorta ihmistä, ja lauantain viimeisen keikan jälkeen olikin sit jo maanantaina liikekannallepano Lahtea kohti. Tieto soittokuntaan menemisestä pehmenti hieman (ihan käsittämättömän vähän) shokkia ja asennoitumista aivojen täydelliseen off-asentoon kytkemisestä, mutta eihän siinä muu auttanut kuin lähteä vihellellen hattu kourassa kasarmille suunnistaen. Tuskin se kenellekään mikään unelmien täyttymys alkuun (tai muutenkaan..) on, mutta kyllä siinä äitiä tuli ikävä kun se ”ruljanssi” alkoi. Varusteita saataessa kaikki meni muuten hyvin (sotilasmestari Havulan huutoa kuunnellessa, bonuksena) mutta allekirjoittanut sai tietenkin koko porukan ainoan rikkonaisen kypärän, tai siis metallipäähineen, jossa leukahihna oli rikki. Sitä niin mieluusti tuommoisessa uudesssa tilanteessa soluttautuu porukkaan anonyyminä&huomaamattomana, ja menee porukan mukana… Vaan eipä onnistunu, eikun vaan het’ ensimmäisissä kunnon sotisopa-”jaloitteluissa” porukan perälle lippis päässä kun muut ylpeänä jeppailee teräkset päässä, joukosta erottuvat peräpäähän, AARGH!
Mut eikun vaan, homman alkuun kunnon elämysmatka leirielämään ja sitä myöten rutiinia intti-elämään, jos sitä nyt minkäänlaiseksi rutiiniksi voi kutsua. Ehkä oudointa rutiinia ilmenti loppukesän viimeisillä helteillä opeteltava öinen kamiinanlämmitys. Kuitenkin kun se vuoroin oli kylmänä kuin jäiden alta löytyny kylmäkalle keväällä, vuoroin kuumana kuin kiuas, niin kovimmat toiveet keskeytymättömistä yöunista ja SUHT tarpeellisesta levosta pois heitä. Kaikesta huolimatta porukka siitä synty ja jaettiin jengi osiin/tupiin, joista sit piti ryhtyä miettimään minkälaisia bändejä alkaa muodostumaan. Jengi oli soitellu sitä ja tätä ja jotkin keikkailleet joissain pumpuissa jne. Allekirjoittanut tietenkin tanssimusiikin/tanssimuusikon kiertue-elämän korkeimman asteen koulutuksena saaneena ”humppabändiä” vaan pystyyn rakentamaan. Omasta tuvasta löytyikin jannut, toinen tupa oli niin jazz-orientoitunut että sinne ei ollut mitään asiaa. Plus Peer Güntin sanoma jazzista pitää edelleen oikein hyvin paikkansa.. ”Epä-jazz”-tuvan nimi oli Vellamo (ihan ovessa luki), joten todella mielikuvituksellisesti tanssibändin nimeksi tuli Ukko Happonen & Vellamo
Jani Leskinen – rummut
Mikko Enqvist – kitara
Johannes Hakuli – kitara
Antti Manninen – koskettimet
Ite – laulu, basso
Ohjelmiston kasaamiseen ei kauheasti keretty aikaa/voimavaroja tuhlata, piti melkein vanhoista humppabändi-kansioista vaan katsoa suht tutut biisit ja ”opettaa..” porukalle miten lähdetään yht’aikaa ja miten päästään maaliin samoilla askelilla. Humppa, valssi, tango, beat, trioli, twist, rock, slovarisuffle jne.. You name it. Ihan käsittämätön homma oli reenata biisit kasaan, niitä kun piti about neljä settiä saada ”repertuaariin”. Ensimmäiset keikat tuli ja meni, ja niin se vaan arki koitti siinäkin keikkailussa, eihän se sit sen ihmeellisempää ollut. Tosin aikaisempaan keikkailuun verrattuna se oli yhtä epämukavuutta: 90% keikoista upseerikerholla, ei todellista vapautta = oltiin intissä, hela tiden joku upseeri tms valvomassa, keikkapalkkana kahvia/ruoka/majoitus kasarmilla (JES!) ja muutenkin se suomalainen perus-”harmitus” kun ollaan jossain pakollisessa hommassa pakon edessä. Tosin, siihenkin aikaan kun summaili faktoja mitä muut tekee muissa joukko-osastoissa ja miten vapaita oltiin yleisestä sotilaallisesta kurista, plussan puolella oltiin 99% ajasta ja rutkasti. Lomatkin pyöri yleensä juuri niinkuin toivoi, jos ei ollut mitään keikkoja tms armeijallista ”järjestettyä ohjelmaa”.
Kaikkeen siis turtuu ja lievähkösti taiteellisessa ilmapiirissä myös kuri/asenne höltyi. Ajamattomia McGyver-takatukkia vaikka keikka edessä, huolimattomuutta pukeutumisessa, yleistä välinpitämättömyyttä yleisiä normeja kohtaan, myöhästymisiä lomilta, vilunkipelillä pidennettyjä iltalomia kaupungin sykkeessä (soittopuku auttaa paljon..) ja muutenkin siviilielämään tähyilyä. Kukaan ei kuitenkaan saanut poistumiskieltoa eikä välejä upseereihin mennyt lopullisesti, plus ylennyksiäkin jaettiin joten all in all hyvä meininki.
Ikävä painoi siis siviilipuolelle, mutta miltei kovemmin kaipuu poltteli siviilipuolen soittohommiin ja bändin kanssa touhuamiseen. Rakkauden Amatialaisilla oltiin jo jotain omaa linjaa löydetty, ottaen huomioon bändin suht varhaisen iän, ja heput olivat saaneet sovittua Tegelmanin Mikon ”Studio Sound”-tsudiolle viikonlopun ensimmäisen äänitteen/demon/whatever nauhotukseen. Ekaa kertaa kun sen uutisen kuuli niin meinas puntissa vipattaa, ainainen haave päästä kunnon studiolle tekemään juttuja oli näköjään toteutumassa. Intistä vaan 150% varmistukset että sovittu ajankohta 12.-13.1.2002 oli vapaana, ja sitpä mentiin. Biisejä pohdittiin etukäteen jonkun verran, melkein jokainen sai melkein haluamansa läpi. Rumpali halus kaks tvistiä, yks yhteinen toiveslovari saatiin myös ja viimeisempänä harvinaisempi Olavi Virran laulama tsibale jonka allekirjoittanut löyti joltain kirjaston CD:ltä, tango taittui asunnon lattialla sovitellen beat-muotoon. (Mitkä biisit ja minkä takia, Arska twistit ja ite Osa emälääni, Vain 1 muuten vaan hieno) Nauhalle tallentuivat: Pikku Midinetti, Osa elämääni, Vain yksin me kaksi sekä Tummat silmät.
Bänkin kamapolitiikka oli nippanappa melkein sama kuin nykyään (vanhan RA:n loppuajoille asti): rumpalilla samat kannut ja pellitkin on miltei samaa mallia, Räksällä edelleen sama sininen rytö Stratocaster (nykyään Anteron tele, LAINASSA!), Jakella oli samat bassosysteemit miltei loppuun asti. Allekirjoittaneelle toi sessio oli eka todellinen sipaisu uuden Straton kanssa, joka oli ostettu vain vähän aikaa sitten intissä ollessa (löyty Keltaisten sivujen ilmotuksella -79 keppi Järvenpäästä. Eikun ruinaamaan pidempää iltalomaa sen hakemiseen ja sama ruinaus isältä rahan suhteen, ei ollu ”ylimääräistä” sotilaalla…). Nykyisen Kuopion DLX:n Tontolta piti saada 60-luvun vox lainaan, tais olla mallia AC-10. Pieni ja soundiltaan pieni, mut eipä sitä siihen aikaan oltukaan niin nipoja. Pitäis vaan edelleenkin muistaa olla vähänipoisempi. Efektitkin pitkälti samaa mitä nykyään, mitäpä sitä toimivia luottovehkeitä kiertoon tai kaatopaikalle laittamaan. (Kitara oli muuten vielä aikamoista viilaamista/virittelyä vailla, kaula oli kiero kuin soittajan jutut joten se oli sillä hetkellä ehken vaikeimmin soitettia keppejä mitä on kokeiltu. Aikojen saatossa se on Jaken ja Jari Ollikaisen käsien kautta tullu nykyaikaiseen olomuotoonsa soitettavuuden kannalta. Ei se kyllä vieläkään mikään kellari-Yngwie Malmsteenien kantele oo, paksut kielet antaa haastetta..)
Kahden päivän studio-pingopangopongoilun jälkeen sit takaisin armeijan värikkäisiin tunnelmiin ja odottelemaan että milloinkahan sieltä rupeaa joitain miksausversioita kuulumaan, saati jos jossain vaiheessa sais kuunneltavassa muodossa itselleen nauhotteet. Äijät oli sanonu mr. Tegelmanille kaikumaailmasta että se vois olla semmonen yksi mies autiolla stagella, spottivalon alla. No mutta härre guud, sehän on Topin Yksinäisyys-levyltä joku niistä fotoista! Ei se nyt ehken ollu mikään oikea visio (jätkiltä), mutta jostainhan sitä on ponnistettava eikä tohon aikaan ollu oikein minkäänlaista hajua mistään laulukaiuista tms studiovehkeilystä ja -kujeilusta. All in all, jossain vaiheessa se sessio tuli valmiina kakkuna omaan omistukseen ja siinäpä se todellisuus rupes vähitellen muodostumaan, bändin soundista ja ”taidosta” ym. Erittäin kasvattava ja opettava sessio kaikenkaikkiaan, tosin ei se studiokammo oo näinäkään päivinä lähteny ihmisen kropasta pois. Kun ollaan ”virallisessa” studiossa niin meininki on jees, mut kun se nauhotusvalo menee päälle niin jänskä-kakka vois olla se ilmiö nimeltään mikä ihmistä kiusaa… Heh. Räksä tais kiikuttaa nauhoitteen Oikea Asema-radiokanavan toimitukseen (kiitoksia Jussi Tuovinen, kaikesta) ja niinpä vähän ajan päästä ensimmäistä kertaa kuuli omaa soittoa radiosta, se oli aika mykistävä kokemus. Voidaan näin ajatella että se vielä tänäkin päivänä lämmittää aika erilaisella poltteella kuin pelkästään omista pöntöistä kuuntelu..
Intin ajoilta on muuten ainut allekirjoittaneen takia peruuntunu/epämahdollistunut RA:n keikka koko historian aikana. Palveluksesta siis lomilla kotona ja tuli yllärikeikka/mahdollisuus heittää RA:lla keikka. Yeah! Mutta ei irronnu kotoa iltalomia… Livet är livet!