Mukavan tuntuinen uusi kepakko on saanut kotosalla paljon soittoa, jopa yhdet RA-reenitkin tap tap taputeltu uusin voimin. Mutta mutta: ei siitä nyt vaan mitään tule jos kepakko ei kestä vähänkään kovakouraisempaa käsittelyä kammen tai venyttelyn tiimoilta. Aika turhauttavaa ja ”väärin” jos jokaisen biisin jälkeen tarttee viritellä, tai biisin aikana kielet ”elää” niin että tarttee uusi vire ottaa huomioon ääniä muodostaessa..
11-kielet oli vähintäänkin oikea ratkaisu tehdasasetetun 9-setin sijalle, mutta kyllähän se vaan niin on että vääntyy se kovempikin pölli kun tarpeeks vääntää. Kaularaudan vääntely ei mitenkään liian tuttua puuhaa oo, mutta pakon edessä tutustuminen aiheeseen toi ihan suht järkevän lopputuloksen:
Kaulan nikkarointi ja vääntely paransi tuntumaa huomattavasti, mutta eipä se nyt mitenkään merkittävästi itse viredilemmaan tuonut ratkaisevia parannuksia. Hmmmm.. Interwebin selailu ja kitarakollegoiden vinkkipaljous vei satulahankintaan johtaneeseen tekoon, eli sittenpä lisää jotakin semmoista mikä ei todellakaan ole kovin tuttua touhua. Noh, eikun härkää sarvesta ja parin youtube-videon jälkeen satulan irroitukseen ja uuden hiontaan/mallaukseen/asenteluun. Ensimmäinen kuva vanhan satulan lyijykynityksestä, yleensä se auttaa jonkun verran mutta ei nyt vaan millään tapaa tarpeeksi. TUSQ:n satulaa piti jonkun verran hioa, ja kun hiomapaperikarkeus on rakennustyömaaleveliä niin lopputulos ois voinu olla paljon huonompi. Mutta suht hyvin onnistui, aika jees 👍
