Kun vaihtaa kitaraan kielet noin öööh reilun vuoden jälkeen niin.. Ero on huomattava, ja kitarahan kuulostaa kuin uudelta! Tai erilaiselta! Mutta hyvällä tavalla, pitäisköhän niitä kieliä vaihtaa useamminkin?

Ja siitäpä sit kun lähtee kuulostelemaan miltä ”uusi” soundi kuulostaa raidalla niin ohhoh.. Onpahan raikas soundi, jopa liian raikas! Sattumalta sattui löytymään kovalevyn syövereistä vuodelta 2019 Reaper-sessio, ja siinäpä olikin mottiivina äänitellä ihan just in case omaa Echo Orbittia analysointia varten. Jäi silloin jostain syystä vähemmälle tarkempi tutkiminen, mutta tuli just nyt oikein hyvään saumaan benchmarkkaus. Se vempele kuulostaa kyllä todella todella hyvältä ihan itsessään suoraan raidalle, ilman sen erikoisempia erikoispiuhoja tai lisäefektejä. Noh, mutta ainahan more is more, ja siksikin lisää hönkyä pönttöön ja tekemään samaa perästä digimaailmassa.

Line6 Helix Native on osoittanut todellisen voimansa lähiaikoina, on vaan vaatinut hurjan paljon tarkkaa säätöä halutun lopputuloksen saamiseksi. Joka on tietysti ihan normaalia ja ”oikein”, ehkä vain merkki hyvästä softasta kun taipuu niin moneen käyttötarkoitukseen. Se että ”miltei” kaiken saa yhdestä softasta on aika hurjaa, mutta totta se on. Line6 Helix Stomp on ollutkin jo useamman vuoden reeneissä (ja Rautalankapoikien keikoilla) kaiku- ja efektimaailman kulmakivi, ja taitaa vaan vielä enemmän nostaa päätään varavehkeenä ”oikean” kaikulaitteen hajotessa. Oikeana kaikulaitteena siis keikoilla ollut jo lähemmäs 20 vuotta Alesiksen Q2, EFTP-kaikuohjelmilla. Tai eihän siinä ole oikeastaan kuin se yksi Echo Orbit-ohjelma käytössä, mutta sepä onkin sitten ollut niin hyvä että oikea Echo Orbit on ollut 95% keikoista (ja miltei studioistakin) hyllyllä. Mutta kehitys kehittyy, ja kaiken minkä teet Helix Nativessa on tehtävissä myös Helix Stompissa. Ja Helix Stompissa on myös aika hyvät yleiset kitaraefektit, ja sieltä onkin ollut käytössä chorus, leslie ja tremolo. Eli kaiun ja kompuran lisäksi ”kaikki mitä tarvitsee”.

Ja tadaa, tältäpä kuulostaa tänä päivänä kitara suoraan äänikorttiin:

EDIT 6.11.2022

Ja jotta asioita ei vain jättäisi lojumaan ja olemaan, niin pitäähän sitä vielä säätää ja pähkäillä lisää asetuksia ja virtuaalinappuloita.. Kaikua säädetty hieman kirkkaaksi, samalla pienillä ruuvauksilla kaiun ”pomppivuutta” saatu autenttisen säksättävään suuntaan. JEES!

Kuvassa on juurikin menossa soittokollega Kämäräisen Jaken styrkkarin ”capturointi”, mutta samassa sessiossa myös taustalla oleva omakin Vox pääsi viimeinkin digiformaattiin. Jaken Fenkusta varmaan tulossa joitain ääninäytteitä myöhemmin, mutta Voxista viimeinkin tämän päivän ruuvauksista digisoundia irti ja khyyyllähän se vaan aika hyvin toimii.

Kitarasta piuha suoraan Audientin DI-inputtiin, kaikki muu on softaa:

Jaahas, kehitys kehittyy ja niin sitä vain testaamalla saattaa saada parempia tuloksia? Äkkisiltään ajateltuna joo, ja kyllähän tulokset puoltavat tämän toteamuksen/hypoteesin oikeellisuutta. Toisaalta nämä kaikkihan ovat vain näkemyksiä, mielipiteitä ja tapoja käyttää vehkeitä. Ja laitteita. Mutta mutta, seuraava sessio ”capturoinnin” parissa eri vahvistimella, eri mikillä ja eri etuasteilla.

• Fender Hot Rod Deluxe III
• Neumann TLM-103, Shure SM57
• Audient ASP800
• Audient iD14

Fender Hot Rod Deluxe onkin sinänsä tuttu vahvistin tuolta 90-luvun loppupuolelta: ensimmäinen ”virallinen” oma (kitara)vahvari, jolla ensimmäiset RA-keikatkin tuli tehtyä. Se meni sitten 2002 alkupuolella intin loppupuolella inttikaverille. Anyway tuttu vahvari, ja vaikka onkin III-versio niin varsin tuttu Fenderin soundi tuossa on. Voimakas, potkiva ja ”hyvä”, mutta semmoinen Fenderimäinen kireys ja aika ”raikas” yläkerta.

Itse vahvarin ”sieppaamiseen” ei nyt sen ihmeellisimiä uusia ”niksejä” ollut, mutta näistä oli apua: kokeileminen, nauhottaminen&kuuntelu&vertailu, tarkkaavaisuus ja ”gain staging”. Säröhommissa on varmasti omat niksinsä saada optimaalinen soundi, voima ja raakuus tallennettua. Mutta on tuossa puhtaan soundin tallennuksessakin haasteensa: äänellisesti rikasta, voimakasta, puhdasta (särötöntä) ja pyöreää meininkiä. Hmmm..

Studioreissuilla on tullu nähtyä ja koettua mikin sijoittelun olennaisuus, ja niinpähän tuota tuli taas jälleen kerran nähtyä ja eritoten kuultua: kokeile, kuuntele ja testaile. Neumannin TLM-103 on kyllä herkkä mikki, ja herkästi myös reagoi mikin sijoitteluun. Suoraan elementtiin laitettuna ottaa Fenderin ”raikkauden” toooodella hyvin, mutta hieman tiltattuna.. Se on siinä. Niin, näemmä interwebin mielipiteet jakaa TLM-103:n todella loistavaan ja todella ei-loistavaan leiriin. Yläkerran hypestä jotkin narisevat, mutta eihän se mikään tumma vintagemikki olekaan. Shuren 57 nyt kuulosti (ja yleensäkin kuulostaa) suoraan elementtiä päin, ja se ei sen enempää tarvinnut hahmottelua sijoittelun suhteen.

Ehkä tässä vaiheessa aikoinaan arsenaaliin ilmestynyt Audient ASP800 näytteli sitä klassista ”pistettä iin päälle”, ja lähinnä erityisesti kaksi ensimmäistä vintage-kanavaa. Mahdollisuus ruuvata varsin puhdasta Audient-soundia kohti erilaisia vanhan ajan etuasteita on.. Veeery nice. Ehkä tässä tapauksessa ne viimeiset 5-10% soundista, mutta nepä ne yleensä onkin vaikeimmin tavoiteltavat hifistelyt ja ”laatumetrit”.

Ja sitten rumpujen pärinää ja urheilujuhlan tuntua..!
– näyte A: kitarapiuha suoraan Fenderiin ja signaaliketjun läpi Reaperiin
– näyte B: kitarapiuha suoraan äänikortin DI-sisääntuloon ja kaapatun virtuaali-Fenderin läpi
Näytteet sekoitetussa järjestyksessä jännityksen ylläpitämiseksi!