Uusi kepakko
Niin, voiko kitaroita olla liikaa? Ei, ja kyllä. Mutta yhdellä ainoalla sähkökitaralla on nyt menty liian kauan, vanha ja paljon nähnyt sotaratsu saakoon kaverikseen toisen straton. Aikoinaan oli Baja Telecaster jokusen vuoden yleiskitarana, mutta tarpeeks kun niitä toisia vaihtoehtoja on kokeillut niin ydinasia vain selkenee ja korostuu.. Strato on se one and only, turha tuota on jazzmastereita tms vaihtoehtoja havitella. Kyseessä on varmasti myös varsin pinttynyttä ajatusmaailmaa yhden asian oikeellisuudesta, mutta makuasioitahan nämä on ja siksi varsin subjektiivisia aiheita väittelyyn 🙂
Uusi perheenjäsen on vuosimallia 2019, lähtömaa Mexiko ja tarkemmalta nimeltään Fender Player Stratocaster.
Kyseessä on varmastikin autenttisin ”kaupan vire”-keppi mikä on vastaan tullut: 9-kielet (mitä Fenderin sivuillakin kerrotaan) ja muutenkin kaikki säädöt tekemättä.. Ei pysyny millään vireessä, talla suht korkealla ja muutenkin tuntui aika epävalmiilta. Mutta! Kaula profiililtaan aika jees, body tuntuu oikealta Fenderiltä, vibrakammen ja tallakoneiston tatsi ok, mikkivalitsin (tosin pitäisi vaihtaa 3-asentoiseksi) ja volume yms numikat varsin jämäkän oloisia. Eli varsin legit Fender jossain vaiheessa säätömatkaa, ja näillä perusteilla jatkoon ja uuteen kotiin.
Mikit on vielä kokeilematta, mutta tuotekuvaus lupaa potentiaalia: ”Uudet Player-sarjan Alnico V -mikrofonit ovat todella erottelevat ja tarjoavat juuri sitä oikeaa kellomaista soundia mistä Fender on tunnettu!”
11-sarjan kielet on nyt paikoillaan, ja sitä ajatellen pitikin lisätä kolmen vibrajousen kaveriksi pari lisää. Plus piti ruuvata jousikoneiston ruuveja jonkun verran bodyn sisään, sieltäpä se hiljalleen balanssi löytyy. Vire rupee jo pitämään, mutta onhan tuon plain G-kielen kanssa hieman opettelemista.. Menköön nyt kun on enempi yleiskitara tarkoitus tehdä, rautakankihommiin sit erikseen noi 12-kielisetit (ja vanha sotaratsu). Viimeinen ensisäätöproggis olikin tallapalojen säätö, tässäkin asiassa mahdollisuus tehdä kompromisseja ja kukin tavallaan. Kai. Mutta mutta, kepakko rupee olemaan soittokuntoinen!
Nykyisillä teknisillä ja teknologisilla ratkaisuilla tuo kitarasoundin äänittäminenkin on suht helppoa, joten riipaistaanpas heti aiempia ääninäytteitä tangeeraava sample eetteriin!
Välittömät ensireaktiot ja analyysi: 11-kielisetti kuuluu heti (ainakin omaan korvaan) eräänlaisena soundin ohuutena, ja jotkin hieman kovemmin soitetut äänet kuuluu kielen soinnissa. Paksumpi kielisetti kestää näemmä paremmin kovempaa käsittelyä! Soundin ”ohuus” voi kyllä olla kaikkien osapuolten summa: kielet, kaula+body ja mikit. Mikit on aika jees, ja varmaankin kaikkien näiden yhteisvaikutuksena äänen luonne on hieman nenäkäs. Muttei mitenkään huonolla tavalla, enemmänkin kyse erilaisesta luonteesta.
Ääninäyte 2: Digisignaaliketjua muokattu nauhakaiun asetuksilla rokkapilin suuntaan, plus hiukkasen jousikaikua messissä. Styrkkarina Kämäräisen Jaken Fenkku. Onneks ei tarvii ite tuota rokkapiliä soitella, ei oo mikään helppo laji 😀